Iloja ja suruja!

"Elämässä

ilot ja surut

tulevat ja menevät

peräkkäin ja yhtäaikaa,

limittäin ja lomittain.

Tulevat ja menevät

miten tehtovat."

Sinikka Svärd

Elämä kulkee omia polkujaan ja reittejään, joihin aina emme voi vaikuttaa. Välillä saamme ohjailtua suuntia ja elämän sävyjä, elämä antaa meille iloja ja parastaan. Toisinaan taasen elämä heittelee tyrskyissä ja myrskyissä, suuntia on vaikeaa hallita ja voimme vain yrittää pysytellä mukana. Useimmiten kuitenkin kaikella on lopultakin tarkoituksensa, vaikkakin joskus on vaikeaa heti nähdä taikka ymmärtää elämän polkujen tarkoitusperiä. Kaikella on tapana lopulta järjestyä - on hyvä ja lohdullinen ajatus, jopa voimaannuttava! Meidän elämämme pursi keikahti oikein kunnolla laidasta laitaan heinäkuun viimeisellä viikolla - suunnattomasta ilosta ja onnesta valtavaan suruun ja huoleen. Kaiken tämän koetun käsittely on vienyt aikaa ja vaatinut työstämistä - aivan käytännön asioiden parissa, tehden ja touhuten, kuin sitten myös ajatustasolla surren, hyväksyen ja antaen mahdollisuuden uudelle. 

Mikkelin KV Koiranäyttely 25.7.2015

Vietimme ihanan, iloisen ja rentouttavan kesäpäivän kauniissa aurinkoisessa  Mikkelissä. Mieli on rento ja olemus keveä, kun saa käyttää aikaa itselle tärkeiden ja kiinnostavien asioiden ja harrastusten parissa. Meitä oli tälläkertaa näyttelyreissussa mukana itseni lisäksi Tyttäreni ja Äitini sekä tietenkin Päätähtönen Rita - parhaalla porukalla liikenteessä siis. Kesäretkeemme saimme yhdistettyä myös vierailun ystävien luokse, oli mukavaa tavata heitä pitkästä pitkästä aikaa ja viettää yhdessä leppoisaa kesäiltaa. Heinäkuuu oli tähän saakka esiintynyt meille hyvin sateisena, mutta Mikkelissä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja saimme todella nauttia kesästä ja lämmöstä hienoissa näyttelytunnelmissa! Palataanpa nyt tuohon ihanaan päivään kuvien kera!

Kauneuskisoihin valmistaudutaan aina huolella 

kylvyin ja pudeerauksin! 

Valmiina kauniina puhtoisen pehmoisena Tyttösenä 

on sitten hyvä hymyillä ... 

ja hiukan haukotellakin - 

olihan jo myöhä ilta! 

Näyttelypaikkana Mikkelin KV koiranäyttelyssä toimi Kalevankankaan  Ravirata, 

joka oli näyttelypaikkana hyvin miellyttävä 

puhtoisine vihreine nurmialueineen, 

missä tilaa riitti mukavasti ihan kaikille. 

Meidän 'leiripaikkamme' sijoittui mukavasti teltallisten väliin, 

yhäkin siitä omasta teltasta vasta haaveillessamme! 

Ritan kauniin näyttelytrimmin loihti jälleen Johanna Markola,

 hänelle esitämme suuret kiitokset 

niin trimmauksesta kuin muustakin avusta,

 ja Ritan kehäkuntoon viimeistelystä!

Meillä oli kisakumppaneinamme avoimessa luokassa 

hienot mustat nartut,

 Tuija Alapihan kasvatti 

Dynaway Invitation To Thrill sekä 

Annikki Verkkoniemen kasvatti 

Uskomattoman Kiltti Kullanmuru.

Meidän kehäesiintymisemme meni oikein hyvin, voin olla hurjan tyytyväinen kehitykseemme! Rita oli iloinen ja reipas, oma rakastettava ja suloinen itsenä. Häntä heiluen ja naurussa suin Tyttönen esiintyi, selvästikin tietäen millainen Kaunotar hän onkaan! Itse osasin jo esittää Ritaa aavistuksen rennommin ja kokeneemmin, vaikea pöytäesiintyminenkin sujui jo paremmin - nautin jopa kehässä olosta itsekin! Ehkäpä kaikki tämä todellakin näkyi myös tuomarille, sillä Rita sai laatuarvostelukseen ERI:n ja voi kuinka onnellinen olinkaan rakkaani hienosta saavustuksesta! Olimme toivoneet ERI-tulosta niin kovasti tulevaa ajatellen, ja nyt olimme sen saavuttanet - HIP-HURRAAA!

Kilpailuluokkakin sujui paremmin, 

kuin olisin voinut toivoa!

Rita sijoittui hienosti avointen narttujen ensimmäiseksi! 

Voi tätä ylpeyden ja onnen määrää!

Rita - Albarmex'n Hope

Sijoitus ERI AVK1

Tuomarina Siil Inga, Estonia

Ritan arvostelu:

- 3 vuotias, hyvin feminiininen narttu kokonaisuudessaan.

- Erittäin hyvän tyyppinen.

- Erinomainen kooltaan.

- Kaunis pitkänmallinen feminiinen pää. Miellyttävä ilme.

- Pigmentin tulisi olla voimakkaampi.

- Erittäin hyvä kaula, ylälinja ja hännän kiinnitys.

- Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takana. 

- Erittäin hyvä rungoltaan.

- Erinomainen turkin laatu ja väri.

- Liikkuu hyvin.

- Voisi kantaa päätään ylväämmin. 

Kyllä nyt on hyvä hymyillä!

Tapasimme näyttelyssä myös Ritan sukulais-tyttösen Stellan. 

Oli mukavaa tutustua ja jutustella 

omistajansa Sanna Hämäläisen kanssa. 

Jännää oli huomata Tyttösten yhdennäköisyys, 

Stella on siis Ritan siskopuolen tytär. 

Stella - Sanvieno's Bellatrix ja Rita - Albarmex'n Hope

Tämä päivä, kaunis aurinkoinen, 

jopa helteinen kesäpäivä Mikkelin Kalevankankaalla

 parhaassa seurassa ja ihanissa näyttelytunnelmissa 

piirtyi ikuisesti muistilokeroihini! 

Hieno, upea saavutus meiltä - aloittelijoilta - 

voimme vain iloita! 

Tätä päivää on upeaa ja ihanaa muistella! 

"Vaikeuksien ja sairauden ajat,

eivät ole turhaan menetettyä aikaa.

Niillä on tärkeä merkitys

meidän uudistumisemme ja

henkisen kasvumme kannalta."

-Marleena Ansio-

Rita rakas sairastaa!

Vain pari päivää ihanien ja iloisten näyttelytunnelmien jälkeen elämämme heilahti aivan päälaelleen - ilo ja onni vaihtuivat suureen suruun ja huoleen! Meidän rakas Ritamme sairastui vakavasti aivan yllättäen, äkkiä ja traagisesti - addisonin tautiin! Olimme vähällä menettää Murusemme - ei mikään tässä lemmikin omistajan maailmassa ole yhtä kauheaa kuin tuo pelko rakkaan menettämisestä. Rita taisteli ja taisteli urheasti monta päivää, ja suureksi onneksemme selviytyi voittajana - selviytyi addisonin kriisistä, selviytyi pahimmista, ja saa jälleen elää iloista ja suloista Puudeli-Neidon elämää! 

Palataanpa hiukan taaksepäin ja kerron hiukan taustaa tapahtumille. Rita on elänyt tähän astisen 3,5 vuotisen elmänsä hyvin terveenä, hänellä ei ole ollut edes flunssaa taikka vatsatautia, ainoastaan kerran pikku-pentusena on Neiti sairastanut virtasatulehduksen. Hiukan herkkis on Neitonen luonteeltaan, ja on herkästi aina hiukan jännittänyt uusia asioita elämässään, mutta niistä on aina selvitty kuitenkin ilman suurta hämminkiä hiljaa tutustuen näihin uusiin asioihin taikka tapahtumiin. Rita onkin kuitenkin mielestäni perusolemukseltaan ollut rauhallisen rohkea, sellainen arvokas ja neitimäinen, meidän rakas Prinsessamme. Ritahan on meille muuttanut kodinvaihtajana ja asunut nyt täällä Äidilläni ja meillä reilun vuoden. Yhteisen elomme aikana olemme reippain mielin menneet ja touhunnet Ritan kanssa, Rita on ollut monenlaisessa mukana niin arjen elossa kuin harrastuksissakin. Kaikki on sujunut hänen kanssaan mukavasti ja helposti, olemme nauttineet kovasti ihanasta ja suloisesta Ritasta yhteisenä Perheenjäsenenämme!

Addisonin tauti eli lisämunuaisen kuorikerroksen vajaatoiminta on harvinainen sairaus koiralla. Sairaus esiintyy yleisimmin nartuilla kuin uroksilla, ja puhkeaa useimmiten nuorilla ja keski-ikäisillä koirilla. Sairautta esiintyy kaikilla roduilla, mutta joillakin roduilla useammin kuin muilla, villakoirista isovillakoira on riskirotu. Sairauden syntymekanismia ei täysin tiedetä. Osalla koirista on taustalla immuunivälitteinen prosessi, joka tuhoaa lisämunuaisen kuorikerrosta, muita mahdollisa syitä voivat olla sieni-infektiot, vertavuotavat infarktit, kasvaimet, amyloidoosi, aivolisäkkeen tuottaman acth hormonin puute taikka trauma, joskus tauti voi myös puhjeta cushingin taudin lääkityksen seuraksena. Usein kliinisiä oireita koiralla huomataan vasta, kun lisämunuaiskuori on lähes kokoaan tuhoutunut. Taudin oireet voivat olla moninaisia ja siitä syystä myös vaikeita havaita. Oireina nähdään erilaisia vatsa-oireita, kuten ruokahaluttomuutta, ripulia ja oksentelua, koira voi olla väsynyt ja haluton, voi olla lihasheikkoutta taikka tärinää, joskus tauti huomataan vasta, kun koiralle puhkeaa ns. addisonin kriisi, joka on aina hätätapaus. Addisonin tauti diagnosoidaan verikokein ja acth-testillä. Tautiin on elinikäinen mineralokortikoidilääkitys. Hyvässä hoitotasapainossa oleva koira voi usein elää hyvän ja normaalipituisen elämän. Addisonin tauti on perinnöllinen, mutta sairauden periytymisen kaavaa ei vielä täysin tunneta. Sairasta koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Sairautta tutkitaan niin meillä Suomessa kuin maailmallakin, esim. USA:ssa on tehty tutkimusta addisonin sairaudesta isovillakoirilla. Toivotaan, että joskus tulevaisuudessa meillä olisi käytössämme geenitesti, jota hyödyntää juurikin jalostuksessa. Aika vähän olen löytänyt luettavaa sairaudesta, mutta laitan tähän loppuun muutaman linkin lisää teille, joita asia kiinnostaa taikka koskettaa. 

http://www.elainlaakariin.fi/addisonin-tauti-koiralla/

http://katariinamaki.com/artikkelit/Addisonintauti_ji.htm

http://www.lemmikkilaakari.fi/images/Addisonin_tauti.pdf

Ritan kohdalla sairastumiseen johtanut tapahtumaketju alkoi jo maanantai-illasta. Äitini oli illansuussa villa-ystäviensä Ritan ja Miinan kanssa lenkillä tutulla lähilenkillään, kun yhtäkkiä heidän kimppuunsa hyökkäsi vapaaksi päässyt isokokoinen koira. Äitini sai pidettyä omat koirat lähellään ja yritti huutaen ja käsin estämällä saada kimppuun hyökänneen koiran pois tässä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta Äitini kaatui maahan ja loukkasi oman kätensä. Rita peleästyi tässä tilanteessa aivan hirvittävästi ja oli huutanut hurjasti peloissaan! Hyökänneen koiran omistaja sai lopulta koiransa kiinni ja poistui paikalta. Äitini tutki koirat kotiin päästyän sentti sentiltä ja nikama nikamalta, kummastakaan ei löytynyt puremahaavoja eivätkä aristaneet mitään. Ritakin rauhoittui sylissä onneksi lopulta. Äitini lähti oman kätensä vuoksi lääkäriin, mutta huokaisi helpotuksesta, kun kummallakaan koiralla ei ollut sattunut mitään pelästymistä pahenpaa. Kauaa emme saaneet kuitenkaan olla helpottuneita, sillä Rita alkoi kuitenkin jo tiistai-illasta oireilla kummasti, oli voipuneen ja jollakin tapaa nuivan oloinen, ruokakaan ei maittanut hälle. Keskiviikkoaamuna Rita ontui toista takajalkaansa, ja Äitini toki heti päätteli, että koirahyökkäyksessä on kuitenkin sattunut jotakin, ehkäpä jokin venähdys taikka muu, mikä ei päällepäin ollut näkynytkään. Hän tilasi hetimiten lääkäriajan, jonka saimme puolille päivin. Tästä alkoi sellainen painajainen, mitä ei tahdo vieläkään ymmärtää! Suunnaton suru, huoli ja pelko rakkaan Ritamme menettämisestä!

Minä sekä mieheni lähdimme Äitini tueksi lääkäriin - tutulle Koira-Kissaklinikalle, jossa toimii luottolääkärimme Eva Einola-Koponen - mukaan tuli myöskin kimppuun hyökänneen koiran omistajan läheinen varmistamaan, että totuus lääkärikäynniltä ei vääristy, meillähän oli toki oletuksena että Ritan huonovointisuus johtuisi juurikin tuosta tapahtuneesta toisen koiran hyökkäyksestä. Matkalla lääkäriin Rita Murunen vain makasi sylissäni, ei reagoinut minuun lainkaan, kuten tavallisesti iloiten ja pussaillen. Lääkäriin päästyämme Ritan takapää ei kantanut enää lainkaan, hän ei pysynyt seisomassa ja alkoi oksentaa. Ritan tila huononi aivan silmissä ja meidät otettiin sisään salamannopeasti! Lääkäri alkoi tehdä alkututkimusta - Ritan tila oli hälyyttävä, hän oli aivan alilämpöinen - 35,2 oli lämpö - limakalvot vaaleat ja viilät, verenpaine oli hyvin alhainen - Rita oli shokissa! Ensimmäiseksi piti saada Murulle suoniyhteys, jotta saataisiin nesteytys käyntiin, alhaisen verenpaineen vuoksi kuitenkin suonta oli hyvin vaikeaa löytää ja kanyylia ei millään tahdottu saada laitettua - lopulta muutaman yrittäjän ja yrityksen jälkeen kanyyli - onneksi - saatiin paikoilleen ja nesteytys saatiin alkuuun! Rita käärittiin lämmityspatjaan ja peittoihin, jotta ruumiinlämpö saataisiin nousuun. Verinäytteitä ei saatu otettua tässä vaiheessa, sillä verta ei tullut. Rita sai tulotilanteessa myös opiaattipohjaista kipulääkettä. Koska oli aihe epäillä Ritan tilan johtuvan tapahtuneesta koiran kimppuun hyökkäämmisestä, otettin Ritasta myös röntgenkuvat, jossa ei kuitenkaan havaittu murtumia, ei rangassa eikä jaloissa. Tilanne oli jokseenkin kaoottinen ja kamala, pelkäsin niin kovasti, että meneteämme rakkaan siihen paikkaan! Itkin ja kuiskin Ritan korvaan, että hänen on taisteltava ja selvittävä! Kaikessa tässä alkukaaoksessa hujahti klinikalla muutama tunti kuin huomaamatta. Oli selvää, että Rita jäisi klinikalle nesteytykseen ja lisätutkimuksiin - vähintäänkin tuoksi keskiviikkopäiväksi! Päivästä tulisi pitkä, joten me ihmis-omaiset päätimme käydä kotosalla tankkaamassa - syömässä ja levähtämässä - jotta sitten taas jaksaisimme Ritan tukena!

Palasin klinikalle iltapäivällä pienen lepotauon jälkeen, Äitini puolestaan jäi illaksi kotiin lepäämään ja toipumaan itse tästä traagisesta tapahtumasta! Ritaa oli nesteytetty nyt muutama tunti, ja palattuani Tyttönen yhä vain makasi hiljaa kyljellään hoitohäkissään. Sydäntä kouraisi katsoessani rakasta, ja väksinkin mieleen hiipi pelko, mitä jos .... 

Vasta illansuussa viiden hujakoilla saatiin vihdoin riittävästi verta, jotta saatiin tarpeelliset verikokeet ja olisi mahdollista saada tätä kautta lisää tietoa tähän tuskalliseen ja epätoivoiseen tilanteeseen. Olin hoitajan mukana, kun verinäytteitä otettin ja yhdessä 'rukoilimme' lisää tippoja näyteputkiin, jotta kaikki tarpellinen saataisiin tutkittua. Perusverinäytteiden vastaukset saatiin aika nopeasti klinikalla, ja niissä oli toki useitakin arvoja pielessä, mm. Ritan verensokeri oli hyvin alhainen vain 1,8 mmol/l (viitearvo 3,3-6,1 mmol/l) ja hän saikin sitten boluksena glukoosia, jonka jälkeen verensokeri palautuikin normaalille tasolle. Rita ultrattiin märkäkohdun poissulkemiseksi - ultrassa ei ollut mitään poikkeavaa, rakko oli ehjä eikä ollut märkäkohtua taikka muuta huolestuttavaa. Meidän luotto-klinikallamme toimii useita lääkäreitä, ja Ritaa olikin päivän mittaan hoitanut jo moni lääkäri ja hoitaja. Illansuussa lääkärit Eva Einola-Koposen johdolla palaaveerasivat Ritan tilanteesta jälleen kerran ja päätettiin tehdä Ritalle acth-testi, jospa Ritalla olisikin addsionin tauti ... 

Jo ajeltujen jalkojen ja vatsan jatkoksi ajeltiin kaulaa,
jotta acth testiin saatiin riittävästi verta. 

Klinikkamme oli jo virallisesti ovensa sulkenut, 
mutta akuutit ja kesken hoitoa olevat potilaat 
hoidettiin loppuun saakka,

joten sielläpä me yhä olimme Ritankin kanssa.

Acth-testi on kaksiosainen, ensin otetaan 0-näyte ja sitten koiralle annetaan injektiona acth-hormonia, jonka jälkeen uusi 1-näyte otetaan noin tunnin kuluttua tästä. Ritan acth-testi valmistui ilta-yhdeksän jälkeen, jonka jälkeen saimme lähteä kotiin yöksi. Rita oli todella väsynyt ja voimaton yhä, ja kieltämättä yöksi kotiin meno jännittti suunnattomasti! Saimme kuitenkin hyvät hoito-ohjeet sekä ohjeet, mitä seurata ja kuinka toimia, jos jotakin hälyyttävää Ritan kunnossa tapahtuisi. Aamulla sitten palaisimme jälleen klinikalle. 

Paketoimme Ritan 4 fleecepeitteen sisään

 lämmön ylläpitämiseksi

 ja heräsimme 1,5 tunnin välein hoitamaan häntä. 

Joka hoitokerralla käänsimme Neidin kylkeä, jotta ei tulisi painumia. Mittasimme lämmön, joka heilui 36-37 välillä, ollen siis yhä normaalia alhaisempi, kuitenkin jo noususuunnassa. Rita ei juonut eikä syönyt yhtään itse, joten me pakkoruokimme häntä vesi-toipilasruokaseoksella ruiskulla suoraan suuhun. Kannoin Ritan myös pissille paperille terassille pariin otteeseen, pari kertaa pisu oli tullut alle. Uni ei juurikaan silmään tullut yön aikana, mutta ei olisi tullut mieleenkään yötä muulla tavoin hoitaa - rakkaan Ritan vointi oli nyt tärkein!

En muista milloin olisin ollut yhtä onnellinen 

valvotun yön jälkeen aamun saapumisesta! 

Niin hurjan helpottavaa - 

olimme selvinneet yöstä - 

Ritan vointi oli pysynyt ennallaan, 

ja pääsisimme klinikalle takaisin!

Aamu aloitettiin tutkimuksilla, otettiin uusia verinäytteitä ja mitattiin lämpöä ja sokereita. Rita laitettiin jälleen päiväksi nesteytykseen. Ritan tilaa hoidettiin nyt addison epäilynä, ja hän saikin ensimmäisen annoksen Prednison lääkettä, joka on glukokortikoidi. Rita oli yhä hyvin väsynyt ja voimaton, kuitenkin aavistuksen pirteämpi voinniltaan, kuin edellisenä päivänä. 

Johtuen varmastikin valvotusta yöstä oma olotilani oli jokseenkin pöhkö, ja päivä Ritan kanssa klinikalla sujui tietynlaisessa sumuisessa olotilassa. Olen kuitenkin niin hassu 'Puudeli-Mami', että en halunnut jättää Ritaa yksin klinikalle koko ajaksi. Toki kävin syömässä jälleen kotosalla, sen verran oli huolehdittava myös omasta voinnistaan. Päivä klinikalla kului kuitenkin jokseenkin nopeasti ja olimme jälleen illassa. Saimme Ritan jälleen yöhoitoon kotiin, palataksemme sitten taas aamulla klinikalle. 

Ritan vointi oli sen verran pirteämpi ja tasaantuneempi, 

että uskalsimme pidentää yön hoitovälit 2,5 tuntiin, 

se oli helpottavaa - 

saimme itsekin edes pikkuisen nukuttua. 

Yö sujui hyvin ja aamu tuli nopeasti. 

Uusi päivä klinikalla alkakoon!

Perjantai-aamussa oli jo hiukan toivoa, sillä acth-testin tulokset tulisivat. Koetut päivät klinikalla olivat olleet niin täynnä epätietoa ja pelkoa, selviäisikö Murumme, ja miksi hän oli niin sairas, että jo pelkästään toivo diagnoosista oli jo lohduttava. Ritan vointi oli jälleen aavistuksen pirteämpi, hän jaksoi jo istua hoitohäkissään ja katsella ympärilleen, aivan koko aika ei enää mennyt unten mailla. Yhäkään Rita ei syönyt taikka juonut itse. Rita olikin vielä koko tuon perjantainkin nesteytyksessä, hän sai myös pahoinvoinnin estolääkettä, sekä ruokahalua edistävää lääkettä. Rita jaksoi jo käydä pihalla pisulla ja siellä muutamia askeleita tepastella - tiuhaan siellä saimmekin käydä, sillä edellisenä päivänä saatu prednison-lääke sekä aika rivakka nestetytys saivat aikaan pisuhädän vähän väliä. 

Iltapäivällä sen sitten vihdoin saimme - 

diagnoosin - 

addisonin tauti - 

musertavaa!

Acth- testin tulokset saapuivat ja diagnoosi oli selvä, Ritalla on addisonin tauti! Ritan testitulokset olivat todella matalat, sekä 0-näytteen että 1-näytteen arvot olivat alle 5 (viitearvot terveellä koiralla ovat 0-näyte: 10-100 nmol/l ja 1-näyte: 200-600 nmol/l), hänellä oma kortisolituotanto on siis aivan olematonta. Rita oli sairastunut addisonin tautiin pahimman kautta, saaden addisonin kriisin. Hyvin todennäköisesti Ritan kokema toisen koiran hyökkäys aiheutti hälle niin pahan psyykkisen trauman, että tuo trauma sai aikaan addisonin kriisiin joutumisen ja taudin puhkeamisen. 

Diagnoosin saaminen oli helpottavaa, on sairaus, jota voidaan hoitaa, ja saamme hyvin todennäköisesti elää Murumme kanssa vielä monia yhteisisä vuosia. Samalla diagnoosi oli myös hyvin musertava, monet suunnitelmamme ja haaveemme saivat aivan uuden suunnan ja sävelen. Addison koiran kanssa ei voi harrastaa näyttelyitä eikä kilpailla esim. agilityssä, sillä sairauteen käytettävä kortisonilääkitys lukeutuu doping-aineiden listalle, ja estää näin kaikenlaisen kilpailemisen. Jalostukseen addison koiraa ei luonnollisestikaan voi käyttää sairuden periytyvyyden vuoksi. Näytteluramme oli siis nyt ohi - juuri kun vasta pääsimme alkuun ja aloimme päästä harrastukseen sisälle, niin nyt saimme heittää hyvästit kehässä pyörähtelyille. Samoin haaveemme Ritasta tulevana Äityli-koirana saimme nyt unohtaa, Ritasta ei enää milloinkaan tulisi Äityliiniä pikku-valkeille! Päälimmäisenä ajatuksena kuitenkin tietenkin oli suuren suuri onni ja helpotus siitä, että addison sairautta voidaan hoitaa ja hyvässä hoitotasapainossa oleva koira voi elää usein hyvän ja normaalin mittaisen elämän. Vaikka siis jouduimme nyt luopumaan osasta haaveita ja harrasteita, niin Rita saa elää, ja me saisimme kokea vielä monia yhteisiä ilon ja onnen hetkiä suloisen ja rakkaan Ritamme kanssa! 

Perjantai kääntyi iltaan ennen kuin saimme lähteä kotiin kera monien uusien ohjeiden ja reseptien. Rita sai lääkityksekseen Florinef 0,1 mg aamuin illoin, sekä Prednison 5 mg 1/5 osa tbl aamuisin. Alkuun kontrollikäyntejä olisi tiheämpään, meillä jo viikon kuluttua ensimmäinen, pikkuhiljaa kontrollikäyntejä sitten tultaisiin harventamaan 1-2 kertaan vuodessa. Rita oli vielä hyvin väsynyt ja heveröinen, mutta nyt meillä oli lääkkeet ja tieto siitä, että hän hyvin todennäköisesti tulisi kuntoutumaan aivan hyvin voivaksi ja iloiseksi itsekseen. Palvelu klinikallamme on niin hyvää, että ihana ja pätevä - paras kaikista - lääkärimme Eva Einola-Koponen soitti meille vielä kotiinkin myöhällä illalla, ja varmisti kuinka kotiutuminen oli lähtenyt käyntiin!  

Kiitämme suuresti lääkäriämme Eva Einola-Koposta, 

sekä koko klinikan ihanaa henkilökuntaa 

parhaasta mahdollisesta hoidosta - 

teidän ansiostanne meillä on rakas ja suloinen 

Rita yhä kanssamme! 

Elämä ottaa ja elämä antaa!

Ritan sairastumisesta on nyt kulunut puolitoista kuukautta ja me olemme opetelleet elämään addison sairaan koiran kanssa. Ritan vointi on hyvä, olosuhteisiin nähden. Murusemme on reipas ja iloinen, jaksaa jo lenkkeillä ja ulkoilla, leikkiä ja iloita. Ruoka maistuu Ritalle hyvin, itseasiassa ehkä jopa paremmin kuin ennen, mikä saattaa johtua kortisonilääkityksestä. Akuutin sairastumisen aikaan menetetyt grammat (Ritan paino putosi 4,9 kilosta 4,1 kiloon 3 päivässä) on nyt saatu takaisin ja saamme oikeastaan alkaa tarkkailla, ettei Tyttelimme ala keräämään ylimääräisiä jenkkakahvoja solakalle uumalleen! Lääkkeet Rita ottaa hienosti pienen liha-annoksen sisällä, itseasiassa luulen ettei pikku-ahmattimme edes tiedä mitään lääkkeitä syövänsäkään. Prednison lääkkeen annosta on nyt alettu pikkuhiljaa laskea - osa addison koirista tulee toimeen pelkällä Florinef lääkityksellä, mutta toiset tarvitsevat myös pienen annoksen Prednisonia päivittäin, saa nähdä, kuinka Ritan käy. Ritan kuntoutuminen ja toipuminen on sujunut kaikinpuolin hyvin , ei ole tullut mitään hälyyttävää takapakkia taikka muuta kurjaa. Kyllä me tästä jo selviämme, ja elämä tulee jatkumaan mukavana ja iloisena - saamme varmasti kokea yhdessä vielä paljon paljon ihania ja ikimuistoisia onnen ja ilon hetkiä! 

Ilmoitimme Ritan sairastumisen Suomen Villakoirakerhon 'Muut sairaat' listalle, kuten myös olen kertonut tiedon heti ensitilassa Ritan kasvattajalle sekä Ritan isäkoiran omistajalle. Meille sairastuminen on ollut surullinen tieto, mitä on pitänyt ajatella ja opetella hyväksymään. Haaveemme Ritan tulevaan liittyen saivat niin tyystin uuden suunnan. Toivon kuitenkin, että tiedon julkistaminen on hyödyksi muille tulevia jalostusvalintoja tehdessä. Toivonmukaan meillä on tulevaisuudessakin tämä ihana ja iloinen villakoirarotu terveenä kanssamme.

Samaan aikaan kun olemme tehneet surutyötä Ritan sairastumisen tähden, olemme saaneet myös iloisia uutisia. Kennelnimemme 'Willawalkean' on hyväksytty, ja on nyt virallisesti aivan 'mustaa valkoisella'! Kaikesta huolimatta suuntaamme katseet tulevaan - ehkä vielä jonakin päivänä saamme kasvattaa Willawalkean valkoisia pikkuisia!

Positiivisin aattein ja iloisin mielin katsomme huomiseen - 

mitä elämä silloin eteemme tuokaan!

- Riika ja Muruset -