tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pikku-Prinsessat 6 viikkoa

Suloiset, söpöset, sievät Pikku-Prinsessamme täyttivät 6.4 jo 6 viikkoa! Kuinka aika juokseekaan - tuntuu, että koko ajan vaan nopeammin ja nopeammin! Suloiset Prinsessat kasvavat ja kehittyvät huimaa vauhtia, ja alkavat muistuttaa jo niin oikeita pikku puudeleita. Kaikilla suloisilla Pikkuisilla on tiedossa jo ihanat, rakastavat omat uudet perheet. Toisaalta on hirmuisen helpottavaa, kun tietää, että kaikki Pikkuiset pääsevät rakkaiksi perheenjäseniksi huolehtiviin, ihaniin perheisiin. Toisaalta tieto uusista perheistä tuo pienen haikeuden tähän meidän lopputaipaleellemme Pikku-Prinsessojen kanssa. On selkeästi alettava tekemään ajatuksen tasolla töitä, jotta väistämättä edessä oleva ero Pikku-Prinsessoista ei olisi aivan mahdottoman vaikeaa! Onneksi meillä on kuitenkin vielä yhteistä taivalta hetkisen aikaa ja siitä nautimme täysillä! 


Tervetuloa seuraamme jälleen!

Lapset rakastavat näitä Pikkuisia ja tuntuu, että myöskin Pikku-Prinsessat rakastavat lapsiamme! Kaipa kaikkien lajien "pikkuiset" tuntevat jonkinlaista yhteenkuuluvuutta ja samankaltaisuutta - yhteisiä "pienten" juttuja!


Voi onnea!



Isla-Lumiina söpöstelee!

"Sulla on hei kivat narut sun housuissa!"

"Rapsuta vielä vähän!"

"Leikitään!"

Tietenkin kaikilla "viikko-juhla"-käynneillä otamme Pikkuisista potretit! Tällä kertaa päätimme harjoitella "seisotusta" ihan pöydällä. Seisominen pöydällä jännittämättä on hyvä joka koiran osata. Taitoa tarvitaan mm. lääkärikäynneillä lääkärin tutkiessa taikka jos harrastus-into vie mennessään vaikkapa näyttelyihin taikka näiden Pikku-Prinsessojen kohdalla match showhun. Näin pienten "seisottaminen" ei ollut tehtävä aivan helpoimmasta päästä, ja nähtyäni kuvat tuuminkin, että sekä seisottaja että "seisotettava" tarvinnee rutkasti harjoitusta! Tässä kuitenkin rakkaita suloisia Prinsessojamme 6 viikon ikäisinä!

Isla-Lumiina poseeraa! 
Tämä Prinsessa painoi 1110 g 6 viikon iässä, kilon raja jo ylittynyt! 





Sysi-Karma poseeraa!
Tämä Prinsessa painoi 1022 g 6 viikon iässä, hälläkin jo kilon raja ylittynyt!





Manta-Armiina poseeraa!
Tämä Prinsessa painoi 1006 g 6 viikon iässä, myös hällä kilon raja jo ylittynyt!





Isot Pikku-Prinsessat, jotka osaavat jo vaikka mitä, osaavat myös jo syödä puruluuta! Katsokaa vaikka!








Pikku-pikku naskaleiden teroituksen ja hoidon jälkeen olikin jälleen mukavaa leikkiä "Lapsi-hauva-malleja"! Tottakai ihanaa Tyttö-trioa piti ikuistaa vielä kimppakuvissakin! Voiko olla ihanampaa kolmikkoa kuin tämä?








Äityli-Miinakin koitettiin saada kimppakuviin mukaan. Siitä Lapsoset tuumivat, että JIIHUU, nyt alkaa paini ja ainakin "maitobaari" aukeaa! 
Perhepotretti jäi siis haaveeksi vain! 


"Mami, Mami, Mamii!"

Suukko!

OI EI - älkää Lapset repikö Mamia!

Touhujen ja leikkien jälkeen koittaa jälleen uniaika! 
Aika sanoa tälläkertaa heipat Pikku-Prinsessoille ja Miina-Mamille!









Pian taas tavataan!




- Riika ja Muruset -














perjantai 11. huhtikuuta 2014

"Hovi-kampaaja" käynnillään!

Pentula sai vieraakseen "Hovi-kampaajamme" Sannan Pikkuisten 6-viikkoispäivän kunniaksi. Prinsessoille trimmattiin tietenkin suloiset ja siistit nassut, mutta myös ensimmäistä kertaa pikku-pikku varpaat etsittiin karvatöppösten sisältä esiin. Hienosti jaksoivat Pikku-Prinsessat olla trimmattavina! Pikkuisten ohella tällä kertaa trimmiin pääsi myöskin ihana Miina-Mamma ja voi mikä Kaunotar kuoriutuikaan sieltä maidon tuoksuisen ja pentujen lyttäämmän ja nuuttaaman turkin alta. Kylläpä Miinakin taisi nauttia kaunistumisestaan, sen verran on tyytyväisen ja iloisen ylpeän näköinen Leidi kuvissa! Taasen esitämme suuren suuret kiitokset Sannalle hienosta työstään!

Piskuinen Manta-Armiina trimmattuna! 





Suloinen Sysi-Karma trimmattuna!





Ihana Isla-Lumiina trimmattuna!





Miina-Mammasta kuoriutui Sannan saksien suihkiessa aivan ihana Kaunotar! 
Tässä ihana Miina poseeraa meille yhdeltä jos toiseltakin suunnalta!









Kiitokset Sannalle vielä kerran taitavasta ja omistautuneesta työstään Rakkaille!
Kiitokset Sannalle myöskin ihanista kuvista!




- Riika ja Muruset -





torstai 10. huhtikuuta 2014

Pikku-Prinsessat 5 viikkoa

Kevään eteneminen vaan lisää arjen tohinaa ja kiirettä ja blogin päivitys hidastuu - kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan - eikös se näin mene! 30.3 täyttivät Pikku-Prinsessat jo huimat 5 viikkoa! Ihana Tyttö-trio on jo niin pontevaa ja toimeliasta porukkaa! Valveilla he jaksavat olla jo entistä kauemmin, vaikkakin uni vielä saapuukin usein. Sisarusten kesken harjoitellaan kovasti tärkeää "koiran kieltä" , painitaan, telmitään, nujutaan ja touhutaan. Äiti-Miina antaa Pikkuisille jo vapautta telmiä, joskin puuttuu heti touhuun, jos käy liian rajuksi leikit taikka pikkuiset eksyvät Miinan mielestä liian kauaksi! Prinsessat myöskin jo osaavat hienosti syödä "oikeaa koiran ruokaa", touhu sujuu jopa jo aika siististi. Kaikille tuntuu ruoka maittavan hyvin, kun kasvu on yhä ollut vallan hienoa! Me vietimme 5-viikkoisten Mussujen parissa muutaman tunnin, mistä tuokioita tässä ikuistettuna!


Hymyillen toivotan teidät nauttimaan seurastamme!

Viikon odotetuin hetki lasten mielestä ehdottomasti on päästä paijaamaan Mummin Miinan Mussuja!


Pikkuiset!


Riemukkaita haleja ja pusuja!

Pikkuinen Armiina taituroi ...

... ja köllöttelee!

PUSS!

Masurapsut ovat mainioita!

Lötköpötkönen!

Myös meidän "isompienkin" mielestä
Pikku-Prinsessat ovat vastustamattomia!

Pikkuisen mielestä puolestaan
helmet ovat vastustamattomat!


Manta-Armiina ja Sysi-Karma saivat ensimmäisen kylpynsä jo menneellä viikolla. Nyt oli Isla-Lumiinan vuoro päästä kylpyyn ja pudeeraukseen, ja kylvettäjän kunnian saimme me!


"Minäkö - kylpyyn?"

"No, mennään sitten!"

"IIK, täällä on aika kalseaa!"

Kokeillaan, onko vesi sopivaa!

Kastellaan ...

... shampoostetaan ...

... hierotaan ja pestään ...

... poseerataankin välillä ...

... ja huuhdellaan ...

... nyt riittää!


Pyyhkeen lämmössä on hyvä kuivatella suurimmat!

"HMM, aika kivaa ja lämpöistä!"

Pieni märkä Raasuli!

Föönin lämmössä on ihan kivaa!

Harjaillaan turkki ihanan pehmoiseksi!

Kylläpä tulee sievä ja pumpulinen Pikkuinen!

Massukin kuivataan!

HUI, kun oli raskasta puuhaa tuo kaunistautuminen -
nyt pienet kauneusunoset huovan lämmössä!


Leikkejen ja kylvyn  jälkeen tuli tottakai nälkä! Pikkuiset osaavat jo syödä 
Miinan "maitobaarin" ohella myös kiinteää ruokaa, ja hienosti se sujuukin!


Sievästi ruokaliinalla siististi me aterioimme!

Isla-Lumiina oli sitä mieltä,
että nyt en jaksa kyllä enempää!

Miina-Mamman "maitobaarilla"!

Ruokailun jälkeen oli jälleen mukavasti virtaa töppösissä,
 ja päätimme kuvata Pikkuisten viralliset 5-viikkois potretit!

Pikkuisin, pippurisin ja touhukkain Manta-Armiina painoi 5 viikon iässä 850 grammaa!






Vauhdikas, viehkeä, vekkuli Sysi-Karma painoi 5 viikon iässä 890 grammaa!






Suurin, rauhallisin ja tomerin Isla-Lumiina painoi 5 viikon iässä 940 grammaa!






Massut täynnään maitoa ja muuta hyvää jaksoikin taasen aloittaa leikit ja painit! 
Manta-Armiinan ja Sysi-Karman hauskoja leikkejä tässä ikuistettuna!








Manta-Armiinan mielestä oma tassukin käy "hammastelu-kaveriksi" 
paremman puutteessa!







Lopulta koitti toki unikin ja oli sopiva hetki taasen meidän perheen poistua omien Murustemme pariin, ja jättää Miina-Mamma sekä Äitini pikku-Prinsessoja hoivailemaan!






- Riika ja Muruset -