Kopallinen kultaa

Eilinen sunnuntai 23.2.2014 oli oikea onnepäivä - meille syntyi "Kopallinen Kultaa" - Äitini Miina villakoira synnytti 3 suloista Prinsessaa! Miinan ja sulhonsa Sisun rakkaustarina sai alkunsa jo viime lokakuulla, kun pariskunta tapasi ensimmäisen kerran Puudelitreffeillä. Sisu on mitä hurmaavin nuori "Herrasmies", black&tan värinen komistus, johon Miina toki oitis mieltyi. Sekä Miina että Sisu omaavat terveet polvet ja silmät sekä muutoinkin ovat terveitä ja reippaita hyväluonteisia villapöksyjä, päätettiin siis sopia pariskunnalle toiset treffit! Varsinaiselle kosiomatkalle Sisu saapui Miinaa tapaamaan vuodenvaihteessa. Suloisella pariskunnalla oli oikein hauskaa yhdessä ja astuminen onnistui mallikkaasti - siitä alkoi sitten jännittävä odotusaika! 

Neiti Miina

Herra Sisu

Miinan ja Sisun Lemmenpesä!

27.1.2014 Miinalla oli jännittävä ja ododtettu päivä - ultraäänitutkimus! Jännityksestä kihelmöiden - ainakin omistajat - astelivat tutkimukseen. Uutiset olivat ihania, Miinan masussa asusteli ainakin 3 tomeraa pikkuruista pentusta - oi sitä onnea! Miinan raskausaika sujui oikein hyvin ja mallikkaasti, vointi oli hyvää koko ajan. Miina oli ihana oma itsensä - iloinen ja leikkisä pusuttelija ihan loppuun saakka. Massu kasvoi ja kasvoi ja kasvoi - suureksi! Ajattelimme jo masussa kasvavan ehkä suuremmankin määrän pentusia. Miina kuitenkin vain mennä porskutti eteenpäin ja ylpeästi kantoi massunsa!

Miinan ihana masu raskausvuorokaudella 56

Jännitys alkoi tiivistyä hiihtoloman edetessä ja Miinan raskausvuorokausien mennessä yli 54! Miinan ensimmäinen pentue, josta on siis oma rakkahin Helmiseni, syntyi nimittäin jo raskausvuorokaudella 54 - kaiken sujuen kuitenkin hyvin varhaisuudesta huolimatta. Äitini mittaili Miinan lämpöjä ja seurasi tarkoin vointia ja olimme yhteydessä koko ajan, sillä olinhan luvannut mennä avustamaan synnytyksessä! Lauantai-illalla 22.2 Miinan lämpö sitten vihdoin laski 37 asteeseen ja Miina alkoi olla levoton ja tehdä pesää - synnytys oli vihdoin alkamassa! Yön Miina oli vuoroin nukkunut ja vuoroin pedannut pesää ja supistuksia oli tullut, lämpö pysyi 37 asteessa - avautumisvaihe oli käynnissä. Aamuyhdeksältä supistukset selvästi alkoivat lisääntyä ja Miina pysytteli pesässään - tositoimien lähestyessä. Äitini hälyytti apuun minut ja vanhimman Tyttäreni sekä Siskoni, paikalla olikin jo Isä-Sisun Omistaja - Miinalla oli siis vahva tukijoukko apunaan!

Miina keskittyy!

Miina oli hyvin rauhallinen synnytyspuuhassaan! Makoili pesäkopassaan välillä toki vaihtaen hieman paikkaa - hakien hyvää asentoa. Supistuksia tuli tasaiseti koko ajan - Miina nojasi koppaan ja "Kätilö"-Siskoni käsiin ottaen voimaa ponnistuksiinsa.

Ilme on seesteinen

Miina ponnisteli ahkerasti ja rauhallisesti. Miinan ponnisteltua vajaat kaksi tuntia näimme "vesirakkulan" pulllistuvan ulos ja ajattelimme ensimmäisen pienokaisen pian syntyvän. "Vesirakkula" vetäytyi kuitenkin takaisin ja Miina jatkoi ponnistelua tuloksetta. Olimme - yllättävänkin - rauhallisia ja ajattelimme, että Miina voi hyvin ja on rauhaisa - mitään hätää ei varmaankaan ole. Miina lipaisi hieman "voimajuomaa" ja jatkoi ponnistelua - me selasimme "Synnytysopasta" ja muistelimme kaikki opiskelemamme ja lukemamme ohjeet ja neuvot, konsultoimmepa paria tuttavaakin. Synnytys ei kuitenkaan edennyt ja päätimme soittaa eläinlääkäriin, josta saimmekin ohjeen saapua paikalle, jotta voidaan tarkistaa tilanne - voiko synnytys jatkua normaalisti, vai onko esim. syntyvän pennun virheasento esteenä normaalille jatkolle. Pakkasimme Miinan ja kopan ja kamerat ja muun tarpeellisen, ja lähdimme komeasti kahden auton ja viiden naisen voimin päivystävälle eläinlääkäriasemalle. Hui, kuinka meitä jännittikään!

Miina "Kätilö"-Siskoni turvallisissa käsissä!

Saavuimme eläinlääkäriin noin klo. 15.30 ja pääsimmekin heti lääkärin luo. Lääkäri kyseli synnytyksen siihen astisen kulun ja Miinan terveyshistoriaa sekä tutki Miinan. Hän totesi, että synnytyskanavassa tuntuu kyllä pikkuinen tassu, mutta on niin kaukana, ettei voi sanoa kuinka päin pentunen on sieltä tulossa. Koska Miina oli jo ponnistellut useamman tunnin tuloksetta supistusten lisääminen oksitosiinilla todettiin turhaksi. Lääkäri suositteli sektiota, vaikka totesi myös, että jos haluamme - hän voi yrittää vetää pennun ulos. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti liian hurjalle ja päädyimme lääkärinkin niin suositellessa sektioon! Jännitys vaan lisääntyi! Miina sai rauhoittavan lääkkeen noin 15.40 ja lähti koitokseensa! Meidät "ihmis-tukijoukot" passitettiin odotushuoneeseen odottelemaan ... pennut tuotaisiin sitten meille! Voi kuinka kauhean pitkille minuutit tuntuivatkaan!! Kädet täristen odotimme ja odotimme ja odotimme!! Kunnes - vihdoin - noin 16.15 kuulimme ihanan PIIP PIIP PIIP!! Mikä helpotus, ainakin joku pienokainen oli siis elossa! Hetken kuluttua hoitaja kantoi meille iloisesti kopan ja esitteli - 3 suloista terhakkaa, tyttöpentua syntyi!

Kuinka täydellinen!

Tyttötrio 

Voi mikä helpotus ja onni meidät valtasikaan! 3 ihanaa, suloista, pientä tummaa Prinsessa-Pentusta! Pikkuiset olivat heti hyvin terhakkaita ja pontevia - ihastelimme pieniä nassuja ja tassuja ja pientä piipitystä! Miina-Mamma oli vielä leikkaussalissa ommeltavana ja heräilemässä. Vielä kun saisimme hänet ehjänä ja hyvissä voimissa luoksemme ...

Vihdoin tuotiin myös Miina-mamma vielä tokkuraisena ja unisena pakattuna lämpimiin viltteihin! Meidän ohajttiin omaan huoneeseen, jossa saimme rauhassa herätellä Miinaa ja antaa hänen tutustua Pienokaisiinsa!

Pikkuruinen hymy!

Miina-Mamman ja Pikkuisen ensikohtaaminen!

Tärkeät ensitipat ravitsevaa ja suojaavaa ensimaitoa!

Vietimme klinikalla vielä tunnin verran hoivaten heräilevää Miinaa ja ihastellen Pikkuruisia. Miina sai heräteinjektion ja alkoi nopeasti toipumaan. Miinalla oli toki tokkurainen ja höppänä olo, vilukin oli ja tärisytti - kaikesta tästä huolimatta Miina halusi heti huolehtia pienokaisistaan ja koitimmekin asetella heitä mahdollisimman lähelle Miinaa. Onnellinen Äityli-koira nuuskutteli innolla Prinsessojaan ja alkoi heti vimmatusti pesemään pienokaisia! Pienokaiset saivat jo klinikalla myöskin päästä imuttelun makuun ja saivat tärkeät ensitipat maitoa! Pikkuhiljaa olimme valmiita lähtemään takaisin kotiin - onnellisina ihanan voittajana selviytyneen Miina-Mamman sekä 3 suloisen Prinsessa-Pentusen omistajina!

Voittajan on helppo hymyillä - tuumii Miina!

"Oma koti kullan kallis" - näin tuumii myös juuri synnyttänyt ja kotiutunut pieni villakoira-Äityli! Oli ihanaa saada Miina ja Pikkuruiset turvalliseti omaan kotiinsa! Miina oli hyvin rauhallinen ja tyyni ja pesi ja hoivasi antaumuksella pienokaisiaan!

Punnitsimme ja nimesimme Pikkuruiset Prinsessat sekä laitoimme heille omat pienet kaulanauhat, jotta tunnistaminen on helponpaa ja kasvun seuraaminen!

Pinkin kaulanauhan sai pikkuruinen Manta-Armiina, jonka syntymäpaino oli 126 grammaa.

Vaaleanpunaisen kaulanauhan sai Isla-Lumiina, jonka syntymäpaino oli 162 grammaa.

Liilan kaulanauhan sai Isänsä Sisun kopio Sysi-Karma, jonka syntymäpaino oli 160 grammaa.

Onnellinen

Pieni ja hento!

Sisaret

Pienen perheen elämä käynnistyi oikein mallikkaasti Pikkuruisten tuhistessa ja määrätitoisesti mönkiessä tisuille! Pienokaiset olivat hyvin tomeria ja hyvän ja vahvan oloisia Pentusia, kaikki pääsivät tisupaikoille ilman suuria avustuksen tarpeita. Miina oli onnellinen ja tyytyväisen oloinen pieni Äityli-koira! Me ihmiset - Miinan tukijoukot - ihastelimme ja ihastelimme! Voiko olla kauniimpaa ja suloisenpaa, kuin nämä juuri syntyneet Prinsessat Äitylinsä kera! 

Kolmikko pontevasti maitobaarilla!

Suloista pientä tuhinaa ja lutkutusta - ilta hämärtyi pikkuhiljaa kääntyen yöhön - oli aika hyvästellä Pikku-Perhe! Miina-Äityli jäi onnellisena hoivaamaan Prinsessojaan Äitini ja Sisu-Isän Omistajan hoiviin. "Tukijoukkojen" oli aika poistua omiin koteihinsa, omien Murustemme pariin ... palatakseen kuitenkin paikan päälle - seuraavaksi sitten vain ihastelijan roolissa - taas lähipäivinä!

Rakkaat Miina ja Prinsessat

- Riika ja Muruset -