torstai 10. heinäkuuta 2014

Uusi Perheenjäsen Rita

Huomaan, että blogipäivitykseni laahavaat tasan kaksi kuukautta jäljessä! Suurperheen luotsiminen niin arjessa kuin näin lomallakin on kiiruista ja touhukasta puuhaa. Onneksi tälle blogiharrastuksellenikin kuitenkin jää aina välillä pikkuisen aikaa, ja kuten sanottu jo aiemminkin, "Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!"

9.5.2014 oli odotettu ja ihana päivä, meidän "suurperheemme" sai uuden rakkaan Perheenjäsenen. Valkoinen kaunis kääpiövillakoiratyttö Rita eli Albarmex'n Hope - http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI18687%2F12&R=172.31 - muutti sijoituskoiraksi Äitini luokse ja Miinalle kaveriksi. Rita on kotoisin Valkeakoskelta Albarmex'n kennelistä ja asunut ensimmäiset vuotensa Tampereella, ja nyt reilut kaksi-vuotiaana kodinvaihtaja Tyttelinä muutti Äidilleni. Jännien kiemuroiden ja mutkien kautta päätyi Rita muuttamaan juuri Äidilleni, ja tästä saamme olla suunnattoman  kiitollisia niin kasvattaja Tiina Villbergille, kuin edelliselle omistajallekin, kiitoksia myös asiasssa edesauttaneille, kuten Minna Isosompille!




Ritaa olivat saattamassa uuteen kotiinsa Äitini luokse kasvattajansa Tiina Villberg ja entinen omistajansa sekä Äiti-Koiruli Sanni. Itse olin myös Ätini kanssa vastaanottamassa uutta perheenjäsentä, onhan minulla tarkoituksena olla mukana hänen uudessa elämässään täällä Turussa vahvastikin. Rita lumosi meidät heti tullessaan valkoisella, suloisella kauneudellaan. Uuteen kotiin saapuminen oli aika jännää, hiukan Ritaa ujostutti ja jännitti - onneksi saattajina oli rakkaita ja tuttuja ihmisiä ja Sanni-Koirulikin!


Kaunis Äiti-Sanni saattelemassa tytärtään uuteen kotiin!

Sanni

Sanni

Rita Äiti-Sannin turvallisessa viekussa! 


Miina otti uuden ystävänsä vastaan oikein mukavasti! Aivan aluksi piti toki vähän sanoa, "missä on kaapin ja luiden paikka"! Kuitenkin jo ensimmäisen parin tunnin aikana Tytöt tututstuivat ja yhteinen sävel alkoi löytyä. 



"Onkos tämä uusi kotini?"

Miina tekee tuttavuutta!

"Mutta hei Miina,
sinähän vaikutatkin ihan kivalle Tyttöselle!" -
tuumii Rita

"Hei kaikki, tässä on uusi siskoni Rita" -
 miettii Miina

Tyttöset jo kaveruksina!


Ensimmäinen ilta Ritalla kului ihmetellessä uutta kotia ja uutta Miina-ystäväänsä,
 ja hiukan myös vartioidessa eteisessä, josko kumminkin tutut ihmiset palaisivat!






Rita on todella kaunis ja suloinen Tyttö, ja olemme todella onnekkaita, että saimme hänet tänne perheemme jäseneksi. Teemme parhaamme, että Ritan elämä olisi hyvää ja iloista, touhukastakin koiranelämää! Suuret kiitokset hänestä vielä Tiina Villbergille!






Äitienpäivänä 11.5 tapasimme sitten jo koko perheemme sekä koko koiraperheemme voimin uuden perheenjäsenemme. 




Porukalla menimme lenkkeilemään Turun Linnan puistoon. Rita on ehdottomasti nelikon kauniisti käyttäytyvin Puudeli, hän kävelee niin sievästi ja hienosti rinnalla! Hienosti sujui kaikenkaikkiaan ensimmäinen yhteinen lenkki nelikon voimin ja uskon, että tästä porukasta hiotuu oikein ihana ja mahtava Puudeli-Poppoo!


Kaikki rakkaat, Hugo, Helmi, Miina ja Rita!

Tyttöset

Miina ja Rita


26.5 treffasimmme jälleen, nyt osallistuimme Äitini ja Puudeli-Poppoon - mukana Miina, Rita ja Hugo-Herra - kera Turun ensimmäisille "Koirien Terassiavajaisille" Hotelli Marina Palacen terassille. Mukana oli satoja koiria omistajineen, oli tuote-esittelijöitä ja maistiaisia koiruille - saimmepa ihanan ja aurinkoisen kevätillankin! 


Miina-Neito fiininä ja hienona!

Äitini ja Tyttöset!

Äitini ja Rita-kaunokainen!

Kaunis Rita


Terassi-illassa vierähti mukavasti parisen tuntia, nautimme leppeästä aurinkoisesta kevätillasta ja rennosta tunnelmasta! Illan päätteeksi piti vielä nautiskella ja kuvailla Puudeli-Poppootamme - he kun vaan ovat niin valloittavan suloisia ja kauniita! 


Hugo ja Tyttöset!

Miina ja Rita

Suloinen ...

... kaunis ...

... Rita!


Juuri nyt on Rita asunut Äidilläni kaksi kuukautta ja kotiutuminen on oikein hyvällä mallilla! Rita on hurjan kiltti ja suloinen luonteeltaan. Pikkuisen arka Rita on uusissa asioissa, mutta aika auttaa tässä - pikkuhiljaa uudet asiat tulevat tutummiksi ja jännittää ei tarvitse. Miina ja Rita ovat jo hyvät ystävät, nukkuvat vieri vieressä, pyyhältävät pihalla "ympyrä-juoksua" peräkanaa ja selvästi nauttivat toistensa seurasta, kaipaavat myös jo toisiaan toisen ollessa poissa kotoa. Puudeli-nelikkomme - Miina, Rita, Helmi ja Hugo - tulevat myöskin toimeen loistavasti keskenään, kuin olisivat aina olleetkin neljästään! Saamme olla hyvin kiitollisia uudesta perheenjäsenestämme, suloisesta Ritasta! 


KIITOS Tiina Villberg ja entinen omistajansa! 




- Riika ja Muruset -








keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Aika hyvästellä Pikku-Prinsessat




"On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa. 
Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. 
Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin. 
Teille laulamme nyt näkemiin. 

Turvallista matkaa me toivotamme näin. 
On aika purjeet nostaa ylöspäin. 
Turvallista matkaa aalloilla elämän, 
kanssa hyvän ystävän."




Kaksi kuukautta sitten oli meidän aikamme hyvästellä suloiset Pikku-Prinsessamme, hellästi halia ja pusutella, ja toivotella turvallista ja hyvää matkaa aalloilla uusien elojen! Hyvästit ovat aina haikeita, kyyneleiltä ei voitu välttyä tälläkään kertaa. Kaikilla suloisilla Pikku-Prinsessoillamme oli onneksi odottamassa ihanat, innostuneet ja rakastavat uudet perheet ja kodit! Meidän haikeaa ja surullista oloamme hälvensi siis tieto siitä, että pienillä olisi edessään hyvä elämä uusissa ihanissa perheissään!

Pikku-Prinsessat lensivät kukin omalle suunnalleen pitkin Suomen maata ja hyvästejä tehtiin pitkin viikkoa Vapun jälkeen! Helliä rapsutuksia ja haleja, pusuja ja paijauksia, sylittelyjä ja silittelyjä - näillä kyllästettiin viimoiset käyntimme Pikku-Prinsessojen luona!


Muruset!

Pikkuinen Hifi, Tyttäreni lempilapsonen -
testailee uutta pehmoista pesäänsä -
mukavalle taitaapi tuntua!

Pieneltä pieniä rapsutuksia Pienelle!

Halien aikaa!

Pusuja!

PUSUJA!

Toki pikkuisista piti räpsiä vielä myös kuvia ja kuvia ja kuvia -
tässäpä joitakin poseerauksia suloisista Prinsessoistamme!


Neidot suloiset!

Tosimeiningillä!

Manta-Armiina
- Hifi -




Sysi-Karma
- Karma -

Isla-Lumiina
- Lily -

Kaikki suloiset!

Pikku-Prinsessat!

Näillä rakkailla Prinsessoilla on ollut takanaan melkoinen tukijoukko ja taustavoimat meitä höpsöjä ja hupsuja "Ihmis-Mameja"! Urakalla ja suurella rakkaudella jokainen tahollamme valmistimme näille ihanuuksille "selviytymis-kassin" - kassin täynnä tuikitarpeellisia pienoisen puudelin hoitovälineitä, tuttua ruokaa elämän alkutaipaleelle uuteen kotiin, vähän herkkujakin matkaan sekä aika paljon kaikkea muutakin mukavaa! Toivottavasti "selviytymis-kassi" on ollut hyödyksi ja iloksi niin pikkuisille Prinsessoille kuin heidän uusille perheilleenkin! 

Tässä ensin meidän perheemme osuus "selviytymis-kassin" sisällöstä. Teimme lasten kanssa jokaiselle Pikku-Prinsesssalle oman näköiset pehmoiset tyynyt makuualustoiksi taikka vaikka pehmusteiksi kuljetus-boxiin. Lapset osallistuivat tyynyjen täyttämiseen ja jokainen täytti tyynyjä mahdollisimman pehmoisiksi, jotta Pikkuisten olisi niillä hyvä olla. Itse kokosin kansiollisen erilaisia oppaita ja vinkkejä pienen puudelin elämää varten sekä jokainen Pikkuinen sai  mukaansa kuvia elämänsä ensimetreiltä! Toki pienet saivat mukaansa myös jokainen omanlaisensa pentupannan ja hihnan. Lopuksi vielä koottiin pikkuinen herkkupussukka jokaiselle matkaan - eihän sitä tyhjin suin pieniä matkaan voitu laittaa!


Hyvää matkaa Hifille!

Hyvää matkaa Karmalle!

Hyvää matkaa Lilylle!

Seuraavassa kuvia sitten koko rakkaudella laaditusta "selviytymis-kassista" sisältöineen!





"Kyllä mä pärjään näiden varusteiden kera uudessa kodissani!

Viimeiset unet siskon kyljessä!




Viimeisiä suukkoja ja haleja - ennen uusiin koteihin lähtöjä!


Rakas Hifi!

Suloinen Lily!

PUSS!

Karma Murunen!
Kyyneleitä vuodatettiin ja Pikku-Prinsessat saivat kymmenittäin lähtösuukkoja!
 Eron hetki kuitenkin oli väistämätön! 





Kiitämme näistä kuukausista, joiden aikana saimme olla osallisina Pikkuisten Prinsessojen elämässä! Toivomme ihanille ja rakkaille suloisille Prinsessoillemme tervettä, hyvää ja turvallista elämää uusissa rakastavissa perheissään! Toivomme, että elämiinne mahtuu kosolti iloisia hetkiä ja mukavia retkiä - vähemmään apeutta ja surua. Toivomme teille roppakaupalla rapsutuksia ja sylikaupalla silittelyjä, pohjattoman paljon pusutteluja ja paijauksia! Toivomme teille rajattomasti rakkautta höystettynä sopivilla rajoilla! Toivomme teille hyvää pienen puudelin elämää!





 "Aika on eron ja jäähyväisten!"


Miina-Mami ja Sysi-Karma -
"Vaikka tiemme eroavat, rakkaus jää!"

KIITOS!



- Riika ja Muruset -